Olin sopinut Mirandan kanssa, että Daia olisi meillä kuusi kuukautta ja katsoisimme, onko tammasta mihinkään. Olin epävarma ottamaan rautiasta talliini, jos se osoittautuisikin heikommaksi kilpahevoseksi, mitä talliini halusin. Aikuisen hevosen ostaminen oli minusta aina isompi riski kuin varsan, jonka koulutukseen pystyi vaikuttamaan itse. Theo oli ostamassa hevosta suoraan meille (tai itselleen, miten sen ottaa), mutta oli minun vuoroni toimia järjen äänenä. Emme tekisi mitään hevosella, joka ei kykenisi olemaan huippuratsu. Tamma oli kietonut tallimestarin kavionsa ympärille alusta lähtien, mutta minäkin olin ihastunut pikku hiljaa miellyttävään hevoseen. Tammalla oli miellyttävät liikkeet ja hyvä työmotivaatio - sen pieni koko vain osoittautui ongelmaksi suuremmissa luokissa kilpailtaessa. Olin kuitenkin tehnyt päätökseni. Daia saisi jäädä talliin, sillä harvemmin tämmöistä hevosta kohtaa ja minua (sekä tallimestariani) olisi jäänyt harmittamaan, jos tamma olisi palannut kasvattajalleen. Tartuin siis puhelimeeni ja soitin Mirandalle. Kerroin, että hevonen tulee jäämään Grimoir Stableen ja jatkaisi kilpauraansa, sekä siirtyisi myöhemmin siitoskäyttöön. Mitäänsanomaton hevonen oli ansainnut paikkansa meidän jokaisen sydämestä.