Minulla on tapana antaa varsojen tutustua mahdollisimman erilaisiin asioihin ja ääniin. Tänään oli Seelan vuoro päästä kokeilemaan rajojaan näiden asioiden kanssa. Nuori tamma seisoi rinnallani korvat hörössä ja katseli uteliaani lähestyvää Eliasta, jolla oli käsissään räikeän punainen sateenvarjo.

Elias pysähtyi pienen matkan päähän ja avasi sateenvarjon. Seurasin Seelan reaktiota tähän kummajaiseen, mutta pikku tamma tuijotti esinettä hieman paremmassa ryhdissä kuin äsken. Koska tamma oli löysässä narussa, se pääsi halutessaan liikkumaan. Hetken tuumailun jälkeen Seela astelikin Eliaksen ja sateenvarjon luo kysyvän näköinen ilme kasvoillaan.

Rohkeasti varsa haisteli sateenvarjoa ja luonnollisena jatkumona nuori rautias myös kokeili hampaillaan esinettä. Elias naurahti lempeästi, kun Seela jatkoi sateenvarjon tarkastelua huulillaan. Nuori mies liikutti sateenvarjoa varovasti kauemmas, mutta Seela seurasi perässä.

"Tämä on kyllä outo varsa", Elias hymähti ja siirsi varjoa, jotta voisi sulkea sen osumatta hevoseen. Seelan ilme ei värähtänytkään, vaan sen suu hamusi jo sateenvarjon vartta.
"Hei, annappa sen olla", Elias torui, kun joutui tiukentamaan otettaan varjosta, jottei se lähtisi kujeilevan pari vuotiaan matkaan. Ohjasin tammaa hieman toiseen suuntaan ja Seelan katseen kääntyessä minuun päin, Elias avasi varjon uudelleen. Se ei aiheuttanut pikku tammassa reaktiota. Enemmän tuntui, että sateenvarjo oli nyt nähty ja se oli jo ihan so last season.

Tänään vahvistui jälleen yksi asia: Seela ei edelleenkään säikähdä uusia asioita, vaan tahtoo mieluummin tutustua niihin. Se on uskomattoman luottavainen ympäristöönsä ja olen siitä äärettömän onnellinen.