Virtuaalihevonen · A sim-game horse
◆ · ◆ · ◆
Grimoir Illiath
Historia
Grimoir Illiath on tallin oma kasvatti, joka laitettiin aluilleen hyvällä suunnitelmalla: jos yhdistetään kaksi hyvää hevosta, niin on pakko tulla hyvä hevonen? Tavoittelin yhdistelmästä luonnetta, sekä ketteryyttä. Kumpikin vanhempi on omasta tallistani: Idea 431 vielä kisauransa alussa oleva ori ja Aurum Hexe jo pitkän iän tehnyt jalostukseen siirtynyt tamma.
Illiath syntyi lokakuun ensimmäisenä päivänä kaiken kiireen keskelle. Kisakausi oli parhaimmillaan, mutta onneksi satuimme olemaan kotona, emmekä kisaturneella. Synnytyksessä ei ollut ongelmia ja Hexekin otti ensimmäisen varsansa ilolla vastaan. Terhakka oripoika nousi jaloilleen ja tavoitteli ahnaasti nisää. Eläinlääkäri kävi toteamassa varsan sekä emän hyvinvoiviksi ja toivotteli hyvää jatkoa.
Illiathista odotetaan hyvää hyppääjää ja vahvaa jatkajaa jalostukseen.

Luonne
Grimoir Illiath, tutummin Ilpo, on älykäs, harkitsevainen ja hyväntuulinen hevonen, jossa piilee myös tarkkaavaisuutta ja itsenäisyytä. Ilpon parhaita puoli on se, että se oppii nopeasti ja muistaa kokemuksensa pitkään. Tämän takia sen kanssa työskentely on hyvin palkitsevaa kummallekin osapuolelle. Ilpo ymmärtää helposti, mitä siltä pyydetään ja se toteuttaakin yleensä halukkaasti ihmisen toiveet. Ori on kuitenkin hyvin kaavoihin kangistunut ja sen on vaikea muuttaa toimintatapojaan jo opitusta toisenlaiseksi.
Käsiteltäessä Ilpo on pääsääntöisesti mutkaton ja miellyttävä. Se nauttii huomiosta ja seisoskelee hoitopaikalla mielellään kaikessa rauhassa. Välillä voi arvailla, onko oli nukahtanut kesken harjauksen. Tuttuja ihmisiä se tervehtii ystävällisesti ja saattaa ojentaa turpaansa tehdäkseen taskutarkastuksen. Vaikka Ilpon perusolemus on rennon letkeä, se on silti kartalla ympäristöstään. Ilpo huomaa helposti muutokset ihmisen toiminnassa ja saattaakin reagoida hermostuneeseen ihmiseen hermostumalla itsekin. Erityisesti jalkojen käsittelyssä se arvostaa rauhallista ja selkeää työskentelyä. Ilpo ei kaipaa hoitajaltaan turhaa kiirettä tai epäröiviä otteita, vaan se toimii parhaiten ihmisen kanssa, joka tietää mitä tekee.
Ratsuna ori on eteenpäinpyrkivä, yhteistyöhaluinen ja miellyttävän tasapainoinen kokonaisuus. Sitä ei tarvitse patistaa jatkuvasti eteenpäin, mutta se ei myöskään arvaile ratsastajan toiveita etukäteen. Ilpo kuuntelee apuja hyvin ja sitä pitääkin ratsastaa kevyillä avuilla. Orin herkkyys tulee esiin siinä, kun se reagoi pieniinkin istunnan muutoksiin. Raskaalla kädellä tai ristiriitaisilla avuilla ratsastaminen ei sovi sille, joten aloittelevien ratsastajien opetusmestariksi tästä orista ei ole. Jos näyttää siltä, että yhteistyö ei heti suju, tarvitsee ori selkeämpää ohjausta ja luottamusta - ei jatkuvaa painostamista.
Esteillä hevosen todellinen osaaminen tulee esiin. Se on tarkka, ketterä ja rohkea hyppääjä, joka hahmottaa hyvin lähestymisiä, sekä esteiden välisiä linjoja. Se pyrkii itsenäisesti löytämään hyvän ponnistuspaikan ja mukauttamaan askeltaan tilanteen mukaan, minkä ansiosta se voi pelastaa hankalankin lähestymisen. Mistään automaattisesta esteratsusta ei kuitenkaan voida puhua, sillä Ilpo myös tarvitsee ratsastajansa tukea ja sitä pitää oikeasti myös ratsastaa radalla.
Kilpailupaikalla ori on valpas ja kiinnostunut ympäristöstään, mutta ei kuitenkaan hermostunut. Ymmärrettävästi kuitenkin sen vireys kasvaa kisapaikan tunnelmasta, mutta se ei menetä malttiaan tai unohda tehtäväänsä, vaan pystyy suorittamaan ratansa keskittyneesti. Muiden hevosten kanssa se on enemmän sovittelija-luonne. Ilpo ei haasta riitaa, eikä se myöskään hakeudu riitoihin, vaan mieluummin antaa luontaisesti tilaa muille.

Perimä & perilliset
ii.
Ikarus
Oldenburginhevonen
ruunikko, 170 cm
EVM
ie.
Lavinia 413
Oldenburginhevonen
tummaruunikko, 169 cm
EVM
ei.
Aristo
Oldenburginhevonen
musta, 169 cm
EVM
ee.
Hexenja
Oldenburginhevonen
ruunikko, 166 cm
EVM
iii.
Imperator II
Oldenburginhevonen
ruunikko, 171 cm
EVM
iie.
Belladonna
Oldenburginhevonen
ruunikko, 167 cm
EVM
iei.
Corvinus
Oldenburginhevonen
tummanruunikko, 172 cm
EVM
iee.
Lotte 431
Oldenburginhevonen
ruunikko, 167 cm
EVM
eii.
Aglelith
Oldenburginhevonen
musta, 171 cm
EVM
eie.
Eldridge
Oldenburginhevonen
ruunikko, 165 cm
EVM
eei.
Vandrel
Oldenburginhevonen
ruunikko, 169 cm
EVM
eee.
Hexida
Oldenburginhevonen
ruunikko, 168 cm
EVM
Jalostus
Jalostuskäyttö
Ei tarjolla jalostukseen.
Jälkeläiset
Varsat
Hevosella ei ole jälkeläisiä
Menestys & mitalit
Porrastetut
Hevonen on liian nuori kilpailemaan tai siltä puuttuu 3-vuotispäivämäärä profiilistaan.
Palkintokaappi
Hevoselle ei ole vielä lisätty palkintoja.
Kilpailut
Hevosella ei ole vielä kilpailuja.