Paria päivää aiemmin olin palannut kotiin rautiaan puoliverisen kanssa ja nyt olin varustanut sen miellyttävässä aamuauringossa. Tähän aikaan vuodesta meillä oli vielä hellepäiviä Sveitsissä - Suomen reissulla oli miltei paleltua, enkä kaivannut ollenkaan kylmään pohjolaan takaisin. Talutin Draconarian kentälle ja kampesin itseni sen selkään. Tamma tuntui hirveän pienelle ja kevyelle verrattuna tallin muihin hevosiin. Se ei säpsynyt ollenkaan vierasta ympäristöä tai ratsastajaa. Kannustin kevyesti hevosta eteenpäin ja Draconaria lähti etenemään reippaalla askeleella. Hevonen tuntui hyvälle ja joustavalle. En voinut estää huulilleni kaartuvaa hymyä, kun lähdin taivuttelemaan tammaa kevyesti.
"Mikä tuo on?" Theon ääni tavoitti minut hetken kuluttua. Tallimestari oli saapunut kentän laidalle ja bongannut uuden hevosen. Hän oli ollut muutaman päivän lomalla vastattuaan tallista poissaollessani.
"Suomen tuliainen", virnistin ja nostin harjoitusravin. Tamma vastasi apuihin halukkaasti. En nähnyt Theon ilmettä - mutta pystyin elävästi kuvittelemaan miten hän muljautti silmiään.
"Jaaha", kentän laidalta kuului ja tiesin, että tallimestarin analyyttinen katse tarkkaili tamman jokaisen lihaksen värähdystä. Halusin testata tamman koulutustasoa ja pyysin siltä avuillani puolikasta työskentelypiruettia. Draconaria taivutti korviaan taaksepäin, mutta vastasi apuihini halukkaasti. Hieman sen takaosa lähti karkaamaan, mutta ei pahasti. Taputin tammaa kaulalle.
"Ostin tämän Käkiharjun Oskarilta", kerroin miehelle antaen tammalle löysemmät ohjat. "Oikeastaan yritin ostaa häneltä kahta muutakin, mutta Draconaria oli ainoa mistä hän luopui."
Mies hymähti. Ei hänelle ollut uutta, että yritin ostaa kaikki vastaan tulevat hevoset, joissa mielestäni oli sitä jotakin. Hän ei vain yleensä nähnyt, mitä se jotakin oli.
"Oskari sanoi, että tamma on ollut aktiivisessa kilpailukäytössä ja voittanutkin tämän vuoden puolella yhden luokkansa. Minusta Draconaria on kaunis ja haaveilen, että saisin talliin yhden varsan siitä. Meillä ei vielä aikuista kouluratsua olekaan tallissa, niin minusta tämä on hyvä lisä", perustelin kantaani miehelle, joka ei sanonut oikein juuta eikä jaata. En osannut vieläkään tulkita, oliko se hyvä vai huono juttu. Allani tamma venytti tyytyväisenä kaulaansa. Ei se hassummalta ollut tuntunut ratsunakaan, pohdiskelin.
"Ajattelin, että jatketaan nyt tamman kisakautta ja astutetaan se esimerkiksi talvella. Voisi tulla kiva kesävarsa sitten", jatkoin juttelua Theolle ja pysäytin tamman kentän portin lähelle.
"Mistä sinä sille orin meinasit löytää?" mies kysäisi epäilevänä.
"No, jos en mistään muualta niin eikähän Corpse sen astu mielellään", virnistin ja näin miten mies sävähti inhosta.
"Parempi olisi löytää sille joku parempi ori, kuin se", Theon ääni ja olemus kertoivat, että tämä keskustelu oli ohi ja mies lähtikin kävelemään talliin päin. Laskeuduin tamman selästä huvittuneena ja nostin ohjat sen pään yli.
"No, eiköhän me jotain keksitä", tuumailin tammalle, kun lähdin taluttamaan sitä kohti tallia. Draconari vaikutti todella miellyttävältä hevoselta, jossa varmasti olisi potenttiaalia vielä pitkälle.

Draconarian paluu kilparadoille ei nyt niin mallikkaasti sujunut kuin Oskari olisi toivonut, mutta ei se mitään.
Olivatpahan kokeilleet myös Vaativan A:n luokkiakin, koska Oskari tiesi tammasta siihen olevan. Ja olihan siitä!

Oskari oli pohtinut, josko Draconarian tälle vuodelle Chadilla astuttaisi, mutta ehkä tamma tarvitsisi vielä toisen "varsavapaan" vuoden tähän perään. Katsottaisiin niitä varsahommeleita ensi vuonna.
Kerrytettäisiin lisää kisatuloksia alle vielä ja jos menee hyvin (tai hyvin huonosti) niin katseltaisiin tulevaisuutta uudestaan sen jälkeen.

Vuoden 2024 Draconaria sai viettää kisalomaa, mutta siitä huolimatta ei tamma helpolla päässyt. Sillä maha kasvoi kasvamistaan ja pian Käkiharjut tuijottivat varsakameraa keväisen yön viimeisinä tunteina odottaen, että tamma saisi urakkansa päätökseen.
Pienten komplikaatioiden ja ihmisten avustuksella karsinan pahnoilla makasi ruunikko orivarsa! Hetken jo näytti, ettei pikkuinen jaloilleen pääsisi, mutta sieltä se vain ponnisti ja nisäkin löytyi salamannopeasti.
Käkiharjut jättivät kaksikon rauhaan, mutta aamuun asti seurailivat tilannetta kameran kautta.

Orivarsa ristittiin Drasburyksi ja mikä energiapakkaus se olikaan. Draconaria tuntui välillä olevan ihan helisemässä jälkeläisensä kanssa, kun toinen vain mennä viipotti pää viidentenä jalkana pitkin laidunta sinne tänne ja tonne, härnäsi muita varsoja sekä tammoja ja niin edelleen. Ehkäpä tammalta pääsi pieni helpotuksen huokaus, kun vieroituksen aika alkoi koittamaan ja sai ns. hermolomaa varsastaan aina välillä.
Vieroituksen päätyttyä Drasbury matkasi uuteen kotiin ja silloin taisi päästä kaikilta helpotuksen huokaus....

Ensi vuonna Draconaria sitten palailee hiljakseen kisaradoille!

Oskari oli miettinyt hyvän tovin, kehtaisiko ilmoittaa Draconariaa Merri Dressage Tourin Future Star-luokkaan. Tasona siinä oli Helppo A eikä mies ollut punaisen tamman kanssa sen tason luokassa edes testimielessä kisannut. Kotikentillä oli tietenkin pikkuhiljaa harjoiteltu HeA:n juttuja, mutta tekemistä sillä saralla vielä olisi.
Reija oli kuitenkin ylipuhunut miehen edes kokeilemaan. "Jos menee päin persettä niin sitten menee!"

Niinpä Oskari sitten istui Draconarian selässä verryttelyalueella jokseenkin hermostuneena. Tamma vaikutti liiankin säpäkältä, mikä ei yleensä tiennyt hyvää. Monet kisaradat oli mennyt plörinäksi kun hevonen oli unohtanut järjen kotitalliin....
Oskari päätti kuitenkin kokeilla. Jos vaikutti ettei hommasta tulisi yhtään mitään, hän voisi aina keskeyttää suorituksen.

Suoritusta ei tarvinnut keskeyttää, sillä palikat niin hevosella kuin ratsastajallakin kolahtelivat paikoilleen ja he ratsastivat lähes 80 prosentin tuloksen, mikä toi heille ensimmäisen sijan.
"No, ei ainakaan mennyt päin persettä", Reija hymyili leveästi.