"Skalla!! Skalla nyt on piru merrassa ja pahasti!" Eliaksen huuto keskeytti kirjanpidon teon ja nousin ripeästi pöytäni äärestä. Elias ei yleensä turhaa häirinnyt saati käyttänyt tuollaisia sanoja. Nappasin takkini penkin takaa ja sinkosin äänen suuntaan. Hätääntyneellä tallipojalla oli Safi ja Pacy riimuista kiinni ja kauhu paistoi hänen kasvoiltaan.
"Zia on askarrellut tammalaitumen portin alle ja sitä ei näy missään! Mireille vei juuri Popin ja Beten sisälle", Elias selitti hengästyneenä. Vilkaisin laitumella ja onneksi kuitenkin suurin osa tammoista oli vielä aidoissa.
"Mitähän se nyt on keksinyt", manailin ja hyppäsin autoni rattiin. Zian tuntien se on saattanut keretä pidemmällekin.
"Päivittäkää joku facebookkiin, että se tamma on hävöksissä. Ei se kovin kauas ole voinut mennä!" huusin Eliaksen perään vielä auton ikkunasta. Näissä pirun kaakeissa oli kiinni tuhansia, enkä ollut arvannut, että yhdestä zangersheidestä syntyisi tuollainen ongelma. Zia oli nerokas ja olimme oppineet torppaamaan pääosin sen poistumisyritykset, mutta ilmeisesti tamma oli keksinyt, miten tämän kertainen este purettaisiin. Raskaasti kiroillen ajoin kohti kaupunkia ja toivoin, ettei tamma olisi loukannut itseään. Hetken ajeltuani puhelimeni soi.
"Haloo", äänestäni kuului turhauma ja vastapäässä rykäistiin.
"Teidän hevonen on täällä", vanhemman miehen ääni kertoi ja valpastuin ohjaten tien auton sivuun.
"Millainen hevonen? Missä?"
"No tuommoinen valkonaamainen, semmoinen ruskea. Lehmien laitumella se töllistelee", mies kertoi minulle ja jäin hetkeksi miettimään, kenellä oikein oli lehmiä. Linjan toisesta päästä kerrottiin minulle osoite ja naputtelin sen navigaattoriin, sekä lähetin sen Theolle.

Ei mennyt kuin viitisen minuuttia niin olin jo tilan omistajan pihassa ja ystävällinen tilanpitäjä oli minua vastassa.
"Tuolta se tuli ja hyppäsi tuonne aitojen yli, nyt se ei ole liikahtanut mihinkään", mies selitti ja viittoi lehmien laitumelle päin. Siellä Zia tönötti korvat luimussa ja katseli märehtiviä lehmiä. En tiedä oliko tamma ollut liian kevyellä treenillä vai missä nyt viirasi.
"Okei, se ei varmaan ole nähnyt ikinä lehmiä", pohdin ja otin autostani riimun ja riimunarun. Tilan pitäjä päästi minut laitumelle ja lähestyin sabianoa puoliveristä rauhallisesti.
"Hei likka, sinä järjestit oikein kunnon ohjelmaa", juttelin hevoselle, joka käänsi katseensa lehmistä minuun. Tamma hörähti tervehdykseksi. Se selkeästi oli järjestänyt itselleen riittävästi ohjelmaa, eikä sillä ollut enää tarvetta lähteä karkuunkaan. Sain pujottaa riimun tamman päähän ilman ongelmia ja jäin silmäilemään hevosta.
"Onneksi vaikutat olevan ihan kunnossa", mutisin ja pyysin hevosen mukaani. Tuellani Zia lähti helposti ja käveli lehmien ohi hieman luimien. Jostain päin laumaa kuului vahva "am-muuu" meidän peräämme. En osannut sano lehmistä, että oliko tuo enemmän terve menoa vai pyyntö jäädä.
"On se ensimmäinen kerta, kun meidän laitumella on hevonen", isänsä tuumasi, kun sulki portin meidän jälkeemme. Zia kiinnostui isännästä ja tutki uteliaasti miehen käsiä ja taskuja.
"Joo, toivottavasti myös viimeinen. En ihan arvosta sitä, että tonnini juoksevat pitkin pitäjää vapaana", mutisin miehelle, joka ei tuntunut olevan pahoillaan vieraastaan.
"Älähän nyt, ei tästä ollut mitään haittaa", hän vakuutteli. Isäntä ei selkeästi ymmärtänyt, että hevoseni olivat arvokkaita ja saattaisivat loukata itsensä juoksennellessaan päättömänä pitkin pihoja - toki hän ei tiennyt siitä härdellistä mikä tallin pihassa oli vapaiden hevosten muodossa. Pudistelin päätäni.
"No, kiitos sinulle, että kerroit missä karkulainen on. Tallimestarini ja joku tulee hakemaan autoni. Me tämän karkulaisen kanssa kävelemme kotiin", yritin etsiä kasvoilleni hymyä, vaikka se oli äärettömän vaikeaa tässä ärsytyksessä.

Kävellessäni takaisin tallille tutkailin tamman liikettä. Se onneksi vaikutti olevan kaikin puolin kunnossa, eikä ontunut edes mitään jalkaa. Hevonen seuraili minua rennosti hörähdellen välillä.
"Tiedätkö, että olen äärettömän vihainen sinulle", mutisin Zialle, jota ei vähempää voinut kiinnostaa se, mitä mieltä minä olin sen karkureissusta. Sinällään minun oli pakko arvostaa hevosen taitoa ratkoa erilaisia tehtäviä ja tyhmyydestä sitä ei voinut moittia - olisi vain kiva, jos se älykkyys kohdistuisi johonkin muuhun kuin laitumen portin aukaisemiseen.

"Onko se kunnossa?" Elias huusi heti meidät nähdessään.
"Ainakin päällisin puolin. Pitää vielä kokeilla sen jalat läpi. Siellä se oli naapurin laitumella ihmettelemässä lehmiä", kerroin huolestuneella tallipojalle. "Onko muut hevoset ok?"
"Safilla oli pieni vekki, mutta muuten kaikki vaikuttivat ihan hyvälle. En tajua, miten se on oppinut aukaisemaan tuonkin solmun jo", Elias päivitti minut tilanteen tasalle.
"En tiedä pitäisikö se tarhata yksin tai maksimissaan vain yhden hevosen kanssa, kun ei tästä tule mitään jos se karkuuttaa puoli laumaa aina kerralla", pohdiskelin ääneen.
"Voidaanhan me kokeilla sitä. Pitää vähän miettiä kenen kanssa sen laittaa", Elias jatkoi pohdintaani ja aukaisi minulle tallin ovet valmiiksi.

Hoidin vielä Zian jalat. Se oli selvinnyt karkureissustaan ilman vekkejä, eivätkä jalat kuumottaneet ollenkaan. Tammalla oli myös kaikki kengät tallella, joten onni onnettomuudessa, jos puolen lauman karkaamisesta saldona oli ainoastaan yksi vekki.