Päivän ainoa ratsuponi, vaan ei tosiaan päivän ainoa rautiaankirjava, oli maneesiin saapuessaan hivenen jännittynyt. Jo matka ovelta keskelle maneesia vaati muutaman pysähdyksen ja orin pää kääntyili sinne tänne. Tuomariston edessä Mikko-poni kuitenkin hieman rentoutui – se selvästi piti ihmisiä turvaa tuovana elementtinä. Sen verran nuoressa orissa kuitenkin pakkautui tänään jännitystä, että käsittelykokeessa se pyrki jalkoja nostaessa pois tilanteesta. Mikko sai kuitenkin kiitosta siitä, ettei se varsinaisesti rynninyt tai tehnyt muutakaan rajua, vaan yksinkertaisesti osoitti käytöksellään, että nyt jännitti sen verran, ettei se ollut halukas seisomaan kolmella jalalla. Käynnin ja ravin poni kuitenkin esitti kiitettävästi, vaikka välillä piti pysähtyä vähän hirnumaan ja kuulostelemaan, missä kaikki kaverit menivät. Irtojuoksutuksessa Mikko oli jo selvästi rentoutumaan päin, ja se innostui ihan tosissaan laukkaamaan maneesia päästä päähän. Ristikon se ylitti hyvällä tekniikalla ja sopivan varovaisesti; se ei vain kiitänyt täyttä laukkaa yli, vaan selvästi mietti, mihin jalat pitää laittaa. Tästä tulee varmasti erinomainen kilpaponi, kun se vähän kasvaa ja saa lisää itseluottamusta myös vieraassa tilanteessa toimimiseen!

En tiennyt miten tähän tilanteeseen oli oikein päädytty, kun vapaaehtoisesti otin autosta ulos läiskäponin. Ei edes hevosta, vaan ponin. Mikko tönäisi minua hartiaan turvallaan ja taputin sitä. Läiskäponi ei ollut yhtään hermostunut vaan haisteli uteliaasti Kultasaaren kartanon ilmaa. Varsa oli jo kokenut matkalainen - syntynyt Suomessa, matkannut sieltä Sveitsiin ja nyt oltiin taas ilmeisesti Suomessa. Muljautin silmiäni. Skallan ideat olivat aina huonoja. Kuka hullu nyt lähti Suomeen saakka esittelemään hevosia? Luojan kiitos nainen oli päättänyt ottaa viimeisimmän hankintansa omiin käsiinsä ja jättänyt minulle tämän ponin.

Vilkaisin sivusilmällä löysässä riimunarussa seisovaa ponia, joka tutkaili korvat hörössä ympäristöään. Olin yllättynyt siitä, että Mikko ei lähtenyt sekoilevan Toxelin höyryämiseen mukaan, vaan seisoi ihan omilla jaloillaan. Vuoroamme odotellessa onnahtelin Mikon kanssa tallin tiluksilla ja tutustuimme miten ne ihmiset nyt oikeasti täällä suomenmaalla oikein elävät.

"Seuraavaksi sitten Theodoric Richman ja Aarnion Myrrh Mischief", joku huikkasi maneesin ovilta ja murahdin. Olimme mekin kaksikko - saksalaismies ja suomalaisponi, joilla kummallakin oli hölmö nimi. Skalla ei ollut suostunut ilmoittamaan minua pelkkänä Theona, vaan oli keuhkonnut jotain virallisesta tapahtumasti ja siitä, että nyt edustettaisiin Grimoir Stablesia oikein urakalla! No, minusta oltiin menty metsään jo siinä kohtaa, kun mukaan lähti ratsuponi.

Mikko selkeästi hieman jännittyi, kun kävelimme vieraaseen maneesiin, joka poikkesi omastamme. Poni pysähtyi hetkeksi nostaen päänsä korkealle ja annoin sen tutkailla ympäristöä. Olihan tämä täysin uusi ja vieras kokemus nuorelle hevoselle, joten mieluusti annoin sille hetken aikaa tutustua tilanteeseen. Ujosti läiskäponi hörähti ja laski päätään alemmas ollen valmis jatkamaan matkaa. Taputin oria kaulalle ja lähdimme kohti arvostelua.

Huh huh, kyllä Euroopan läpi autoilu on rankkaa - etenkin isolla autolla, jossa on kolme hevosta ja yksi poni. Koska eläinten hyvinvointi on aina ykkössijalla, niin ensimmäisenä oli vuorossa hevosten purkaminen ja sijoittaminen omiin karsinoihinsa. Olin antanut jo varoituksen Eliakselle ja Mireille noin puolta tuntia etupeltoa. Onneksi hevosenhoitajani olivat näppäriä ja odottelivat valmiina tallin pihassa. Kolmen ihmisen voimin hevosten purkaminen sujui sulavasti, mutta taluttaessani tummanpunaiseen kuljetusloimeen puettua ponia pihalle hevosrekasta kuulin Theon murahtavan.
"Mikä tuo on", miehen äänensävy oli tumma, sekä hieman uhkaavakin. Jos olisin ollut koira, niin olisin hieman kyykännyt ja vetänyt korvani luimuun. Minusta miehen kysymys ei vaatinut vastausta, sillä näkihän hän itsekin nuoren orin, joka tanssahteli riimunarussa ja puhisi hieman jännittyneenä.
"Tuo on joko kitukasvuisin puoliverinen mitä olen nähnyt tai sitten sen ei kuuluisi olla täällä ollenkaan", miehen ääneen ei ollut tullut yhtään lämpöä, mutta Harri oli kiinnostunut Theosta. Poni lähestyi rohkeasti yrmyä tallimestaria ja sen tummissa silmissä oli pilkettä.
"Ei, se on Harrin poika Mikko. Se on läiskäponi!" Sain kerättyä itseni ja esitettyä, että näin tämän piti mennä. Kyllähän yksi ratsuponi piti puokkien seassa olla.
"Harryn poika Mikko..." mies mutisi, mutta samalla hänen kätensä rapsuttivat valkeaa turpaa, jonka poni oli työntänyt miehen käsiin.
"Katso, se tykkää sinusta", virnistin miehelle. Tiesin, että Theo sulattaisi tämän paljon helpommin kuin osan muista hankinnoistani.
"Mitä sinä tälle olet suunnitellut?" mies kysyi kulmaansa kohottaen.
"Sitä samaa mitä muillekin. Se kisaa, käy arvosteluissa ja niittää tallille mainetta ja kunniaa", tuumasin kohauttaen hartioitani. Eihän se nyt ollut varmaan kuin vajaa 30cm pienempi kuin puoliveriset, niin ihan hyvin sen kanssa voisi tehdä samoja asioita.
"Saat varmaan sitten etsiä jonkun junnuratsastajan sille", mies murahti taputtaessaan ponia vielä vaalealle turvalle ja lähtiessään edeltäni talliin. No, se oli ollut helppoa. Mikko oli hyväksytty talliin helpommin kuin olin kuvitellut.
"No, tervetuloa Grimoir Stablee ponipoika", naurahdin hevoselle, ja lähdin viemään sitä uuteen kotitalliinsa.